Erään Rakkaan Lohimiehen Muistolle, Isälle!

Isäni, Nils Edvard Päiviö Lukkarin muistolle (26.01.2025)

Isä Syntyi 10.02.1937 Utsjoella ja nukkui ikiuneen Utsjoella 7.01.2025 klo 17,20

Rahtu vajaa 88 vuoden iästä jää hiukan muisteltavaa ja teen sen mielellään.

Isä eli Täyttä elämää, joskus täytyy sanoa että hiukan liiankin täyttä, sanon tämän perheen vanhimpana jälkikasvuna. Tässä vaiheessa haluan kiittää äiti Hilkkaa siitä että olet pitänyt meidän perheen kasassa, ja ohjannut laivaa määrätietoisesti kohti määränpäätä. Kiitos Äiti

Nuoruusvuodet Isä eli Utsjoella ja armeijan jälkeen, melko pian, oli siirtyminen ansiotyön pariin Kajaaniin.

Isä teki ns. työuransa Kajaanin postilla Postinauton kuljettajana. Hieman vajaa 35 v. postin palveluksessa ja Kajjjaanissa. Isä jäi ansaitulle eläkkeelle postin palveluksesta -92 vuoden vaihteessa, ja muutti piakkoin jo takaisin kohti synnyin kotikuntaa Utsjoelle. Tuliaisikin oli sitten paluumatkalla, sillä puoliso Hilkka löytyi sieltä erään Perangan linjan päästä, ja yhteistä matkaa myötä ja vastamäessä kertyi liki 65 vuotta. 60v.hääpäivää Isä ja Äiti vietti viime kesänä juhannuksena.

Työurasta vielä. Huumori oli aina läsnä kun Nilssi oli liikkeellä. Olipa kyse työstä tai harrastuksista. Jotenkin tuntui että se sanavalmis kaveri oli aina askeleen edellä, jos piti pikkusen niin sanotusti letkauttaa ja saada vaikka joku yhteisö tai ryhmä hieman rennommaksi.

Tämän sai kokea myös tässä loppuajalla lääkärikin joka totesi isälle, kun synnynnäinen sydänvika oli löytynyt, vajaa vuosi takaperin, ja lääkäri ehdotteli että pitäs tehdä pientä remonttia siihen sinun sydämmeen. Isä oli sitä mieltä että eipä kannata, kyllä se sydän kestää tämän elämän…

Hauskaa oli ja monta mehevää juttua oli mm. autopostimiesurasta lähtien Kajaanin postilla.

Joskus kyllä tuntui itsestä, kun oli nuori, ja Isä kertoi jotakin vitsin tynkää, että korvat punaisena saa kuunnella noita juttuja, mutta myöhemmin on kyllä ollut kova kaipuu noiden letkautuksien ääreen….

No. mm. tämmönen postinlegenda juttu

Kerran talvisaikaan oli postinautonkuljettaja ja autopostimies siihen aikaan eli isä Nilssi kehitelleet hieman jekutusta. Postilla Perangassa oli postin vaihto ja siitä auto jatkoi kohti Murtovaaraa Kuusamon tietä. Postin miehet tiesivät että Pistonlehdosta, muutaman kilometrin(4-5km) päästä, nousee seuraava asiakas kyytiin, siihen aikaan käytettiin postiautoja. Isä meni viemään postin ja postin vietyään taivutteli auton takaosassa olevat pyöräkoukut auki ja istui sinne, kun auto jatkoi matkaa. Matkustajat olivat olleet huolissaan että niinköhän kuljettaja unohtui jotakin tärkeetä tuonne Perangan postille ja kuskia lähimmät matkustajat olivat ilmaisseet huolensa jo ääneen. Kuljettaja oli vaan tokaissut että kyllä ne lapinmiehet on kovia juoksemaan, että juoskoon tuonne seuraavalle postilaatikolle. Auto ajeli normi vauhtia sinne Pistonlehtoon ja juuri kun auto pysähtyi, Isä irrottautui sieltä pyörätelineestä ja juoksi kovalla vauhdilla pysähtyneestä autosta hiukan jo ohikin, yltä päältä lumessa, ja ennen kuin asiakas oli noussut siitä postilaatikolta autoon, niin hän näki että joku suhahti ohi siitä tietä pitkin. Siinä sitten Isä jarrutteli ja juoksi muka vihaisen oloisena siihen auton ovelle, kun kuski aukaisi postiauton oven, ja sanoi että sinä perhana jätit minut…

Sen tappauksen jälkeen alkoi elää tarina siellä Suomussalmen perällä ja Pohjois-pohjanmaalla, että Kajaanin postilla on, Utsjoen lapista tullut autopostimies, joka on kyllä harvinaisen kova juoksemaan J

Sain itsekkin tehdä muutaman työreissun isäni kanssa kun olin postilla töissä autopostimiehenä. Joskus olen miettinyt että miten ne työreissut sattui isän kans, luulen että Isä oli vaihtanut omia vuorojaan että päästiin yhdessä työreissuun.

Isä oli niittänyt mainetta mm. hyvänä postin heittäjänä liikkuvasta autosta kuskin paikalta, olin kuullut paljon tarinoita asiasta.

Niimpä isä sitten sanoikin, kun auto oli täynnä matkustajia, hoitele sinä vaan tuo rahastus, niin hän voi heitellä postit laatikoihin, sen kun laittelet vaan ne postiniput valmiiksi siihen moottorikopan päälle.

Sain silloin itsekkin nähdä syrjäsilmällä, miten postinippu lentää mallikaasti kohteeseen. Ne oli muuten tositarinoita.

Yhdistystoiminnasta ja perhokursseista

Isä piti melkoisen määrän perhokursseja Kainuussa. Moni seura ja ennen kaikkea moni perhonsidonnasta kiinnostunut ihminen on saanut alkuoppinsa näiltä,pitkin Kainuuta järjesteltäviltä sidontakursseilta. Sain olla nuorena poikana Isän kaverina monella kurssilla ja olin jakamassa sidontamateriaaleja kurssilaisille, olin siitä hommasta kyllä ylpeä.

Isä oli myös yhtenä jäsenenä perustamassa myös Kajaanin Perhokerhoa. Kerho oli yhdessä vaiheessa Suomen toimivin kalastuskerho. Isä oli kerhon ensimmäinen puheenjohtaja ja myöhemmin kerho nimesi hänet kunniapuheenjohtajaksi kuolemaansa asti.

Siinä hommassa, kun tarvittiin tekijöitä, oli joskus laitettava kaikki peliin. Rahaa tarvittiin ja ideoita keksittiin millä sitä tehdään. Oltiin messuilla, järjestettiin kilpailuita, pidettiin sidontanäytöksiä jne. Ja jos oikein muistan niin yksi taimenen kasvatusprojekti ja myyntiprojekti, jossa ensi ostettiin taimenen poikasia ja ne kasvatettiin ja myytiin kovalla voitolla, oli niistä yksi tuottoisemmista rahankeruista. Isänkin oma nimi tarvittiin mm. vekseliin jolla saatiin rahaa kalan ostoon. Eli laitettiin välillä kerhon puolesta kaikki peliin.

NO haluan tuoda esille että, isällä oli myös sairaus joka vaikutti elämäämme jossakin vaiheessa kovin merkittävästi. Tätä tarkoitin tuossa alussa kun sanoin että isä eli vauhdikasta elämää. Isällä oli Kaksisuuntainen mieliala häiriö, ja liian kova meno, alkoholi ja huonot yöunet saa huonoa aikaan. Tästäkin on kokemusta mutta ehkä tässä muistokirjoituksessa ei ole hyväksi tuoda näitä asioita liikaa esille. Lopulta kuitenkin,

kun sopivat lääkkeet löytyi, niin tuskinpa monikaan, on ajatellut koko asiaa, tai huomannut mitään ihmeellistä käyttäytymisessä.

Isä sai elää niiden lääkkeiden avulla normaalia ja tasaista elämää.

Itse olen ajatellut joskus asiaa, kun olen miettinyt itse jotakin liikeideaa, mitä luova ihminen, puhun tässä Isästäni, jos ajatuksen tasolla, jos olisi saanut täytettyä nuo unelmat esim. kovalla työnteolla, niin minkähän lainen business mies olisi tullutkaan isä Nilssistä. Ideoita oli mitä sain kuulla. mm. tämmöstä noin 45 v. sitten että ihmisiä pitäs viedä lappiin talvella ja keväällä katselemaan kaunista talvista lappia, hiihtelemään, kulkemaan luonnossa, pilkkimään kevätauringossa, näkemään poroja, saamaan jopa moottorikelkka kyytiä jne.

Sitten noin 30-35v. sitten isä puhui siitä että pitäisi saada tätä Lapin tunturipurojen vettä vietyä ihmisille juotavaksi.

Tätä kaikki ihmiset rakastaisi, raikasta tunturipurojen vettä. Kyselin tästä ihmeissäni, kun en ollut ajatellut itse asiaa että miten vesi nyt olisi mitään kovaa myyntitavaraa, että mihinkä sitä vettä myytäisi ? Isä vastaili että mihin vaan, ja esim. Saudi-arabiaan kanssa.

Kyllä vedestä on tullut kova business myöhemmin ja ei olisi tarvinnut aloittaa myynti kun niistä lähemmistä kaupoista, jos hieman kärjistetään asiaa.

Tuntuu että isällä olisi ollut tuo business vaisto kunnossa, toteuttaminen jäi vaan vaiheeseen. Paljon muitakin ideoita oli mutta nämä kaksi jäi itselle päällimmäisenä mieleen, jo ihan sillä, jos nämä olisi saanut toteutettua, niin olisi saattanut tulla ongelmaa, mistä kärsii pääosin suomen-ruotsalaiset, kun ensimmäinen pankkitili on jo liian täysi, joutuu aukasemaan toisen…J

Sitten siitä luovuudesta, sanavalmiudesta, joku sana.

Sain kuulla tämän nyt uudelleen kun kaveri kertoi, isän työkaveri, että kun he olivat käymässä appiukkonsa kanssa Tenolla, joskus 80 luvun lopulla. Isä oli majaillut Lohisaaressa ja tapasivat isäni siellä. Isä oli halunnut siten tapauksen kunniaksi tehdä kalastusperhot vieraille ja kun lohiperhot olivat valmiit, oli Isäni antanut ne heille.

Perhoreseptit oli isä kirjoittanut ylös pieneen vihkoon.

No, miehet oli kyselleet sitten, että onko näillä perhoilla nimeä. Isä oli katsonut veikeän näköisesti ja kirjoittanut myös nimet ylös reseptiin.

Vanhemman miehen perho oli, perhonsaaja oli muuten huoltoasemayrittäjä, nimeltään ”Öljysheikki”, ja nuoremman miehen perho oli ”Öljysheikin vävy”, niin kuin asiakin oli J.

Tätä huumoria isältä lähti kyllä tasaisesti, tätäkin tulee varmaan ikävä tulevaisuudessa.

Isä oli myös kova erämies. Harrasti metsästystä, kalastusta eri muodoissa.

Vaikka vahvuus ei ollutkaan mitkään lastenhoitajahommat niin nämä hommat isä hoiti kyllä mallikkaasti, vei meitä lapsia erilaisiin erätapahtumiin. Pilkkihommiin mentiin porukalla. Miettinyt oon myös joskus että mistä se kisavietti tuli meihin lapsiin niin veikkaanpa että siitä, että ruvettiin myöhemmin näissä perhepilkeissä aina pitämään kilpailua, siitä se kisavietti varmaan sai alkunsa. Kaikki poijat rupesi pilkkimään kilpaa ja kilpailemaan eri kalastuskilpailumuodoissa. Ja luulen että Isä oli hyvin ylpeä myöhemmin siitä että joka poika oli vähintään Sm-tason mitalisti, monessa pilkinnän lajissa ja myös vetouistelussa.

Myös tästä haluan muistaa erityisesti että, kun kävimme verkkopyynnissä tunturissa joskus vuonna, oiskohan ollut -82 vuonna. Teno oli ollut meille nihkeä sinä kesänä ja päätimme lähteä tunturiin kalaan.

Tämän opin, että kun lähdet tunturireissuun niin pakkaa aina oma reppu. Saimme Veken kanssa kokea miten Isän painavalta näyttänyt reppu ei sitten painanutkaan mitään kun päästiin perille. Isot tyhjät ”hilla-astiat” antoi kuvan että repussa on painoa mutta eihän se ilma paina mitään. Opimme sillä reissulla monta asiaa.mm. Kun etsiessämme mihin reppuun leipä oli pantu, huomasimme että Isäpä olikin meillä kannattanut lähes kaiken sinne tunturijärvelle, sen 11km.

No, tullessa pidettiin huoli, että myös äijän reppuun laitetaan taimenta tasaisesti, ja olihan se ihan ikimuistettava reissu, näine opetuksineen ja myös kalansaalis oli meillä mahtava. Ja lisäksi saimme vielä Isän kanssa 12 kg lohen lohisuvannosta kesän viimeisellä laskulla ennen kuin lähdimme takaisin Kajjaaniin. Tämäkin oli yksi opetus, jos Teno on nihkeä, niin käy tunturissa, sitä Tenokin arvostaa ja rupeaa antamaan, ehkä näin se menee.

JA olihan sitten vielä nämä lohihommat Tenolla. Sain viettää Isäni kanssa useita tuhansia tunteja Tenon veneessä. Äkkiä laskettuna näitä tunteja on 3000-4000h väliin keskenään tenon veneessä. Siinä kerettiin toivoa monta kertaa että nappais. Joskus ei keretty ees toivoa, kun jo nappasi. Satoja lohia saatiin väsytellä ja kokea ehkäpä niitä hienoimpia hetkiä mitä ihminen voi kokea, mahtavan voimakas virta ja lohi. Tenoa parhaimmillaan.

Huomasin ja muistelin että yhden kerran ei isä lähtenyt matkaan kun pyysin, silloin oli kovat helteet jatkunut jo viikko sotalla. Silloin ei Isä lähtenyt mukaan, se oli ihan tässä viimeisinä vuosina. Normaalisti kun tulin lohisaaresta hakemaan isää niin, Isä ootteli jo rannassa yleensä valmiina, ja yleinen kysymys oli minulle ensimmäisenä, lähetäänkö alas? Arvasin!

Isä kyllä tykkäsi siitä, kun siinä yleensä jo Vetsikkokoskessa, tuli lohien toimesta sitä äksöniä ja siinä oli niitä ottipaikkoja reilusti.

Joskus juteltiin Isän kanssa myös aiheesta, miksi lohimiehet ei tahdo kertoa ottivieheitään ees kavereille, sukulaisista puhumattakaan, olin haistellut tämmöstä kun soutelin ja seurailin niitä Vetsikon lohiporukoita. Isällä homma meni jo hiukan myöhemmin siihen että äijä ilmoitti jossain hieman isommassa ”nuotioporukassa” että ON se jännä, kun ne toiset suorastaan valehtelee niitä ottivieheitään, että hän ei kyllä valehtele, ei varmasti, mutta sitten taas tuli se vekkuli-ilme naamalle, hän ei valehtele, hän vaan voi muistaa Väärin ne ottivieheet, ja iski silmää…. että semmosta.

Muistuttelin siinä äijää, että olen huomannut asian. Muistatko kun sait kerran, joskus 80-luvun taitteessa, Ingetin Taiston kanssa ison lohen siitä ruunen kaidemontusta ja saitte sen sinun tekemällä lätkällä. Hieman vajaa 17 kg. Ja kerroit siinä Lohisaaren rannassa, jossa Kajaanin Perhokerhon miehet tulivat ihailemaan kalaa Väisäsen Juhan johdolla, että kun Juha kysyi millä se tuli, niin sanoit että Kummelilla. Että äkkiäpä se sulla silloin se muisti meni siitä ottipelistä? Isä tuumasi asialle perustelut ja ne meni näin, että hiukan aiemmin Suomenrinteen Arska Nuorgamin kaupalla oli kertonut että, Isän tekemät perhot, lähinnä juuri Kummeli perho, sitä oli reilusti tavaraa jäljellä piikeissä, ja pitäs jotenkin myyntiä vauhdittaa. Isä lupasi hoitaa asian. Tällä tavalla kun asia lähti etenemään, niin Juha sitaisi heti illasta kummelin ja laittoivat sen vapaan, kun menivät yöksi soutamaan, ja eipä aikaakaan kun 8,5 kg lohi otti siihen Juhan porukalla ja onnellisesti lohi veneeseen. Ja siitä ne rattaat vasta pyörikin, kummeli olikin yks kaks joen kuumimpia vieheitä. Sillä saa millä pyytää, ja kaloja tuli pitkin jokea. Ja parasta oli myös se että Arskan piikit, Nuorgamin kaupalla oli sitten tyhjinä Isän perhoista.

Vaikka Isä lähti hyvin innokkaasti soutuhommiin niin kiinnitin aikoinaan huomiota siihen että vielä innokkaammin, tai sanotaanko näin, ehkäpä vielä innokkaampi Isä oli, kun oltiin kulkuttamassa. Pääsin itsekkin kokemaan tuon hienon kalastuslajin useamman vuoden ajan, sain kulkutuslisenssin ja pääsin kokemaan sen hienouden. Sanoin Isälle että tämä on kyllä kuningaslaji, siitä se Isä jaksoi aina minulle muistuttaa, miten olin sanonut.

Muistan kerran, (majoituin silloin siinä autotallin päässä), kun olimme sopineet että heräilen puoliviideltä ja tulen sinne talolle sisälle aamukahville ja lähdemme heittämään verkkoa joskus viiden maissa sinne Kalkun alle. Isä soitti 10 yli neljän että alanko jo tulemaan että varmasti keretään ajoissa. Minua ihan nauratti mielessäni, tämän täytyy olla kyllä yksi hienoimmista kalastusmuodoista kun tuo vanha mieskin tähän syttyy kun nuori poika, ja ehkäpä syystäkin, sillä saimme silläkin kerralla kokea, tuon hienoimman joen, hienoimmat aamun hetket, mitä parhaalla mahdollisella tavalla.!

Kiitos Isä tästä matkasta, ja tiedän että sitä sinun parrasta, lämpöä ja tilannekomikkaa, tulee vielä minulla ja varmaan muillakin kova ikävä

Minä tiedän että olette, te veljet, Henrik, Jouko ja Sinä. Siellä taivaan Tenon rannassa. Siinä te olette, teillä on hyvä olla ja olette tosi vahvoja. Olette kaikki veljet sitoneet uudet, hienot ja kalastavat lohiperhot ja suunnittelette juuri joelle lähtöä. Trimmailette siinä niitä omien, Hanssin tekemien veneiden vieressä, ne parhaat ottivehkeet laitetaan nyt pyyntiin. Sinä, Isä, kerrot siinä kovasti tarinaa. Henrik tuumaa vanhimpana että, perkiis pojat, kohta nappaa. Joukokin on ihan fiiliksissä, kun taidokkain oma käsityönäyte, oma sitoma lohiperho, alkaa kohta uimaan toivotulla tavalla. Henrik alkaa jo työntää venettä vesille, semmonenhan Heikki on, aina ensimmäisenä menossa, niin nytkin, kun on kyse kalastuksesta, mutta onhan Henrikki kerennyt jo etsiä ne parhaat paikat teille kaikille valmiiksi. Minä tiedän että sinä pääset Isä lähtemään laskulle seuraavaksi vaikka oot teistä nuorin, Jouko uittaa vielä niitä perhoja, onhan se sitten Joukolle niin täydellistä, kun se nappaa….

Siellä ei ole ne lohikannat vaarantuneet, siellä taivaan Tenolla ja tiedän että siellä me vielä nähdään.

Kireitä siimoja sinne teille kaikille

poikasi Jouni