Lohimiehen joulu

Tenoa, Lohimiehen joulu

Niin me istuttiin siinä hiljaa, ja katsottiin toisiamme. Tunne oli Uskomaton.

Olimme juuri eläneet lohenkalastajan ”joulua”. Joella oli muilla hiljaista, mutta meillä nappasi tunnin välein. Me vaan lasketeltiin, minä tosin soudin kun miehet ;) mutta muuten, ei paineita. Tultiin vaan.

Nyt meillä on melkein tyhjät konjakkilasit edessä. Istumme keittiön pöydän ääressä. Isäni tuumaa että pitäskö se sittenkin lähteä vielä takaisin. Sanon että ei, nyt nukumme, lähdemme sitten kun heräämme. Itsehän aikaisemmin sanoit että taikaluku 7, sitten ei enää. Tosin ei niitä ollut aiemmin tullukkaan, tuolla tavalla.

Kaverini souti siinä ylä- ja alapuolella meistä, turistin kans. Ei nykyäkään. Meillä luoja hellii tällä tavalla. Ihmeellistä.

Vaimot oli käynyt rannassa ottamassa hieman kuvia, meistä, kalamiehistä. Nyt oltiin kalamiehiä, oikeita kalamiehiä! Tunne oli ihan etuoikeutettu, ja se aiheutti edelleen hämmennystä, vaikka oltiin istuttu jo tunti-pari, ja otettu muutamat konjakit !

Kertailtiin tapahtumia. Mikähän siinä oli syynä?

Sanoin Isä sinulle, että ajattelitko mitä tapahtui juuri silloin kun sanoin sinulle että tästä napataan se illan suurin. Ootit jännittyneenä, näin sen, kun soutelin siinä ja seurailin sinua siitä sinun takaa, mitä tapahtuu veneen alapuolella. Ootit ja ootit, ja juuri kun se meidän ottipaikka alkoi valua jo vanhaksi, eli olimme päässeet jo käytännössä sen läpi, sanoit, että eipä ollut se meidän kala kotosalla, mitä silloin tapahtu ? Vapa taipui voimallisesti, siinä takavapana. Hoksasin sen aiemmin, kalat tulee tänä vuonna pintoja. Sama vapa pyytää ihan parhaiten. Se on asetettu ihan melkein pystyasentoon. Tietyllä siima pituudella, aina sillä samalla, homma toimii moitteettomasti.

Korjasit sitten sen mitä sanoit, OLIPA SE sittenkin kotosalla ja aloit väsyttelyn.

Väsyteltiin lohta aikamme. Lohen voimat alkoi hiipua. Mietin jo, että kohta se tulee ja pääsen koukkaamaan. Asettelin sen slupukan siihen valmiiksi tankkia vasten pystyyn. Ja lohi tuli läheltä venettä, kurotin hieman ja koukkasin.

Jalalle piti jo etsiä hiukan tilaa siitä kalakuormasta mikä meillä oli veneessä. Suorituksesta ei tullutkaan ihan sata prosenttinen, ehkäpä juuri sillä. Vippasin kuitenkin lohen veneeseen, paremmalle puolen laitoja. Lohi oli ilmassa vielä kun se tempasi semmoisen mahtipotkun ja slupakka lähti muuten ihan VIT…lematta siittä tankin vierestä. Olihan muuten semmon hurina kun se lähti… HURHURHURRRRRRRRRR. jos ois sattunut kupoliin niin äijä kun äijä ois tipahtanut, sanon. Siellä se sitten meni kohti vetsikkokoskee, joessa. Ja juuri silloin se lohi vielä tipahti siitä koukusta, niin sanotusti kotkasi. Ja mitä minä tein, Eikö lohen päälle pitkälleen. Kitusista kiinni oikein mahtiotteella, ja kurottelin samalla niitä potkasukiviä siitä veneen pohjalta millä saisin nuijittua lohen tajuttomaksi. Niin se lopussa oli kivikin käessä…

Siinä vaiheessa muuten kysyit, mitä siellä selän takana oikein tapahtuu. Sanoin että tilanne hallinassa, lohi hyppysissä.

Käytiin vielä pelastamassa se slupukka koskesta takasin veneeseen ja lähettiin ajamaan kämpille. Silloin sanoit, ettei enää, nyt riittää.

Olihan siinä ollut jotain. Päästiin elämään lohenkalastajan joulua jo heinäkuussa. Kertailimme vielä ja ihmettelimme, ei yhtään kalaa karannut.

Mutta mitä meille kävikään sitten aamusta? Eliasnuoran niskalla. Se suuri, ehkäpä se suurin, otti perhon tähtäimeen. Se tuli kuin hyöky perässä norjan rantaan ja laittoi veden edellään nousemaan, kun käänsin venettä, vapa taipui, ja vesi oikein räjähti siinä kohti missä kala oli. Ja sitten mentiin. Enpä oo nähnyt sinunkaan kelailevan tyhjiä pois sillä vauhdilla, ja sitten kun sait kalavavan käteen, sanoit että nyt on painetta, on painetta. Ja lohi vetikin 1min syöksyn jo kerralla, suunta vaan vaihtui kerran. Ja sitten, IRTI.

Ja veikkaan ettei oltu ees pettyneitä. Mutta, sanoin silloin, että ajetaan vielä lohisaaren nokkaan ja kopastaan siitä. Ollaan flow-tilassa että kyllä se jatkaa, ja jatkohan se.

11 kg kirkas nousulohi kiillotti vielä lisää kalamiesten kilpeä, Se oli muuten jo häikäisevän kirkas. Taas oli se sama vapa ja sama perho.

Nyt uskalsin ajatella että minäkin olen oikea lohimies ja kiitos että sain jakaa tämän kokemuksen kanssasi. Nyt mulla oli muistossa semmoinen kertomus että haluan sen vielä jakaa. Päästiin kokemaan se LOHIMIEHEN JOULU.

Tenoa ikävä, Aina!